Väriaallon tarina

Väriaalto on perustettu vuonna 2021

"Oli kesäaamu vuonna 2014. Kävelin auringonpaisteessa kohti naapurin taloa kädessäni pensseli ja maalipurkki. Naapuri oli pyytänyt maalamaan kesätyönä heidän talonsa ja innokkaana miehenalkuna otin homman vastaan. 'Minusta ei tule ikinä maalaria', ajattelin sutiessani kolmatta päivää naapuritalon seiniä."

Joona Aaltonen

Toisin kuitenkin kävi, Joona maalaili tuttujen taloja joka kesä siitä lähtien ja homma alkoi pikkuhiljaa tuntua mukavammalta. Maalatessa sai ihailla omaa kädenjälkeään ja työ tuntui kumman rauhoittavalta. Mukaan tuli pian myös pikkuveli Juho.

Vuonna 2021 hommaan hyppäsi mukaan serkkupoika Aapeli. Perustimme maalaustyöhön erikoistuneen yrityksen, Väriaallon.

Väriaallon arvot

Kotimaisuus

  • Väriaalto on kotimainen toimija ja meille kotimaisuus on tärkeää. Kun asioit meidän kanssamme niin tiedät toimivasi suomalaisen yrityksen kanssa.

Rehellisyys

  • Me palvelemme asiakkaitamme rehellisellä asenteella. Epärehellisyydellä ei päästä pitkälle.

Laatu

  • Arvostamme työssämme laatua. Ja myös painotamme tätä työntekijöillemme. Kun tekee kerran laadukkaasti ei tarvitse tehdä samaa hommaa useaan kertaan.